Japanilaista tehokkuutta Toyotacityssa

25.11.2010: Heraan puhelimeni heratyskellon piipitykseen. Pienen artymyksen vallassa paiskaan kannykan heratyksen pois paalta. Samalla myos tiedan, etta on pakko nousta ylos tai tamanpaivainen visiitti Koromon kaupungissa (nyk. Toyotacity) minun osaltani menisi sivu suun. Muutama hieraisu lahes ummessa oleviin silmiin ja hampaiden pesu saavat minut heraamaan tahan paivaan. Tekisi kovasti mieli kahvia, mutta paatan jattaa kahvittelut myohemmalle. Nyt olisi loydettava metroasema josta paasisin Nagoyan laitakaupungin liepeille. Metro loytyykin pienen kavelyn jalkeen ja loydan itseni laitakaupungilta puolen tunnin kuluttua pienten suunnistusharjoittelujen jalkeen. Aseman laiturilla junaa odotellessa katseeni kiinnittyy laheiseen parkkialueeseen. Parkkialue on tolkuttoman iso eika siella ole yhtakaan autoa parkkeerattuna. Koko parkkialueen tayttaa nimittain polkupyorat ja niita on paljon. Yritan ottaa valokuvia alueesta, mutta kehnolla menestyksella. Alue on sen verran iso ettei se vain yksinkertaisesti mahtunut kokonaisuudessaan yhteen kuvaan. Jaan kummastelemaan polkupyorien maaraa silla niita vaikuttaa olevan enemman kuin kotikaupungissani asukkaita!

Noustessani junaan huomaan, etta paikalliset salarymenit ja koululaiset ujosti kiinnostuneina tarkkailevat minua. Kasitan pian itsekin, etta olen ainoa lansimaalainen koko junassa. Ilmeisesti tata paikallisjunaa ei kuormita useinkaan orveltavat lankkarituristit. Sen kummemmin uhraamatta aikaa ajatukselle otan pienet torkut junassa kuten paikallisetkin nayttavat tekevan. Aika kului nain nopeammin ja olimme Koromon asemalla kun avasin silmani seuraavan kerran. Nyt enaa pieni kavelymatka ja saapuisin Toyotan tehtaille jonne olin varannut tehdaskierrosajan.
Toyotan paamaja nakyikin jo edessani ja tienviitat olivat selkeasti esilla ohjaten oikeaan osoitteeseen. Tanne loytaminen oli siltikin pienen tyon takana, mutta nahdessani toimistokompleksit ja ajatellessani tulevaa Toyotan autotehtaan tehdaskierrosta, tama tulisi varmasti olemaan kaiken taman arvoista. Muita turistejakaan ei nakynyt ja hyvilla mielin painuin sisalle toimistoon ilmoittamaan itseni kierrokselle mukaan.

Infopisteessa minut vastaanotettiin iloisin mielin ja kerrottiin saannoista koskien tehdasvisiittia. Valitettavasti sisalla tehtaassa en kuvia saisi ottaa, mutta museossa ja muille turisteille suunnatussa esittelyaulassa kuvaaminen olisi sallittua. Harmitti hieman, mutta ymmarsihan tuon. Menisimme kuitenkin katsomaan sisalle tehtaaseen, jossa olisi edistyksellista teknologiaa kaytossa ja autoja, jotka eivat viela olleet markkinoilla joten kuvaamisen salliminen ei tulisi kysymykseenkaan.
Paatin silti ottaa kaiken irti kuvaamisen suhteen esittelyaulassa, jossa oli jo itsessaan hyvin paljon nahtavaa. Oli historiaa Toyotasta, taustatietoa uudesta hybriditeknologiasta, Toyotan voittokulusta autourheilussa seka tietysti uusimpia malleja esittelyssa niin Toyotalta etta Lexukselta, Toyotan luksusmallien valmistajalta. Olipa viela kirsikkana kakun paalla Toyotan robotti nahtavilla, joka osasi soittaa listahitteja tietyin tasatunnein. Olo oli kuin pikkupojalla jouluaattona, kun kaikki uusi tuntui niin kiinnostavalta. 

Viimein kauan odotettu tehdaskierros alkoi. Meille kerrottiin ensiksi tyypillinen japanilaisen tehdastyolaisen paiva Toyotan tehtailla, sitten naytettiin tuotantolinjaa ja lopulta saimme itse kokeilla kuinka nopeasti pystyisimme tekemaan samoja toita mita tehdastyolaiset tekivat joka paiva. Kierros kesti n. 2h ja pakko myontaa, etta japanilainen tehokkuus jai paallimmaisena mieleen ja se kuinka tehdas yrittaa psykologisesti palkita ja kannustaa tyontekijoitaan. Oli esimerkiksi hienoa huomata kuinka tyontekijat olivat ylpeita omasta tyostaan vaikka se oli yksinkertaista linjatyota. Tassa Toyota oli tullut tyontekijoitaan vastaan ja asettanut palkintoja tyontekijalle, mita enemman han osasi tyotaan ja opetteli vaativampia tehtavia. Olipa tietylla tavalla ihailtavan huvittavaa huomata miten sorvari kantoi ylpeana kultaista prenikkaa takinliepeessaan osoituksena siita, etta osasi puhua hieman englantia ja osasi sorvata monimutkaisia kuvioita ja kappaleita metallista. 
Tehdaskierroksen tullessa paatokseen minulla oli hyva mieli paivasta. Itseni lisaksi ei ollut kuin yksi amerikkalainen perhe mukana samalla kierroksella ja muut osanottajat olivat lahinna "pukuherroja". Kuka tietaa, kenties kilpailevilta autonvalmistajilta? Lisaksi sain hyvaa tietoa siita millaista on niin sanotun "normaalin" japanilaisen tehdastyolaisen arkipaiva. Vaikka olinkin Japanissa asti, ei kaksivuoroa tekevan tehdastyolaisen paiva eronnut paljoakaan suomalaisen kollegan paivasta. Tuntuipa jopa silta etten ollutkaan niin kaukana kotoa mita olin tahan asti luullut olevani.