Viimeinen ehtoollinen?

Sawat dii khrap! Elikas terveiset Thaimaasta ja sen paakaupungista Bangkokista. Tanne saavuin 3. joulukuuta, mutta en ole paassyt blogia pahemmin paivittelemaan, kun melkoista matalentoa tassa on menty viimeiset kaksi viikkoa. Kuitenkin ennen kuin alan sen enempia Thaimaasta kirjoittamaan, julkaisen viela muutaman blogikirjoituksen Japanin ihmeista, koska tuo maa jai mieleeni erittain positiivisella tavalla ja tuntuu, etta Japanista riittaisi kerrottavaa viela vaikka kuinka paljon. Seuraavaksi kertomus illasta, kun paatin uhmata kohtaloani ja syoda erittain myrkyllista pallokalaa eli fugua, kuuluisaa japanilaista herkkua.

1.12.2010: Viimeiset paivat kasilla Tokiossa tai ylipaansa Japanissa. Pian suuntaisin Thaimaaseen, mutta viela oli muutama asia tehtavana ennen kuin lahtisin Japanista. Yksi naista tehtavista oli pallokalan eli fugun syominen. Tuo tappavan myrkyllinen kala on kuuluisa japanilainen herkku ympari maailmaa ja sita saa talla hetkella vain Japanista ja USA:sta. Kummassakin maassa vain kolmen vuoden fugukokkikoulun kayneet mestarikokit saavat sita ostaa ja valmistaa. Huolimatta pitkasta koulutuksesta, joka vuosi Japanissa on fugumyrkytyksia ja muutama kuolemantapaus myrkytyksesta johtuen. Yhden fugun myrkky nimittain riittaa tappamaan n. 30 ihmista ja vastamyrkkya ei ole joten mistaan torisnagarin makkaraperunoista ei todellakaan ole kyse. 
Nyt kun enaa olisi kaksi paivaa jaljella Japanissa paatin vihdoin ja viimein kayda maistamassa fugua. Kysyin hostellin vastaanotosta tiesivatko he hyvaa fuguravintolaa ja pian sain osoitteen hostellin lahella sijaitsevaan fuguravintolaan. Vastaanottovirkailija vinkkasi minulle silmaa ja tokaisi viela, etta kaikille keille han on suositellut kyseista ravintolaa eivat ole koskaan tulleet takaisin kertomaan hanelle mielipidettaan ravintolasta. Pala nousi kurkkuun ja nielaisin kuuluvasti. Mustaa huumoria.
Ajattelin viela kysya hostellista olisiko kukaan muu kiinnostunut liittymaan seuraani. Fuguateria kun on nimenomaan tarkoitettu seurueen kesken syotavaksi ja lisaksi tulisihan se hieman halvemmaksi isolla porukalla (eika syominenkaan ehka jannittaisi niin paljon). Sainkin ylipuhuttua mukaani iloiset hostellin tyontekijat Harumi-sanin ja Shimpei-sanin ja kaksi huipputyyppia australiasta, Gerardin ja Gauthin. Hyvalla porukalla ja viela paremmalla mielella varustettuna paatimme pian lahtea Tokion yohon etsimaan ravintolaa.
Ravintola loytyikin hyvin pian ja ehka hieman ironista, etta aivan ravintolan vieressa oli Kristillinen lahetysseurakunta ja risti rakennuksen katolla. Mietein, etta viimeisen voitelunko tassa olin tullut hakemaan. Ravintolan ulkopuolelta nakyi akvaario, jossa Torafugut (kaikkein myrkyllisin pallokala) uiskentelivat ja nayttivat olevan kiinnostuneita meista. Pienella pelonsekaisella kunnioituksella katselimme noita otuksia takaisin ja vitsiakin siina jokainen yritti heittaa keventaakseen tunnelmaa. 

Ravintola itsessaan oli todella tyylikas ja tasokas. Rauhallinen jazzmusiikki soi taustalla ja henkilokunta oli enemman kuin ystavallista. Japanilaiset ystavamme hoitivat tilaamisen ja pian saimmekin poytaan alkupalat; hire-zaken eli kuuman riisiviinan jossa oli fugun evaa ja Yubikin eli fugun nahasta tehdyn salaatin. Nyt alkoi itseakin hieman jannittaa, kun olin lukenut kauhutarinoita fugusta ja eipa siina muutkaan heittaneet enaa vitsia. Ainoastaan japanilaiset ystavamme olivat huolettomina valmiina syomaan fugua. Ensimmainen puraisu tarisevin kasin eika tikutkaan tahtoneet kadessa pysya. Jotenkin siina sitten aikani jauhoin hieman kumista fugun nahkaa ja dippasin sita soijakastikkeeseen. Ihan ok maku, mutta tosiaan hieman kuminen. Mieli oli edelleen vakava ja naamani varmasti kurtussa kuin jatsarisaappaan varsi. Lammin sake onneksi rauhoitti mielta ja maistui hyvalle. 

Seuraavaksi poytaan tuli tunnetuin fugusta tehty ateria eli fugu sashimi. Ohuen ohuet viipaleet fugun lihaa oli aseteltu lautaselle krysanteemin malliseksi. Krysanteemit ovat ilmeisesti yleinen kukka japanilaisissa hautajaisissa ja fugu sashimin asettelu juuri krysanteemin malliin muistuttaa syojia kuolemasta ja siita kuinka voimakas tuo kala voi olla. Puistatti. Ensimmaiset puraisut kuitenkin olivat taivaallisia. Eivat onneksi kirjaimellisesti. Raaka fugu sashimi maistui todella hyvalle ja pian poytaan tuotiin Fugu kara-age (fugua uppopaistettuna), joka oli viela piirun verran parempaa kuin sashimi. Tassa vaiheessa en voinut ymmartaa opaskirjan arviota fugusta, jonka mukaan sita ei kannattanut maistaa. Lautanen tyhjana jaimme odottelemaan laskua, mutta ruokailu olikin vasta puolivalissa.

Ennen kuin kerkesimme piinapenkista paasta, eteemme tuotiin iso keittoastia johon lisattiin hieman vetta ja ei aikaakaan, kun poydassamme oli isoja paloja fugua. Palaset viela liikahtelivat joten kala oli todella tuoretta! Viimeistaan tassa vaiheessa jokaiselle selvisi, etta mita sita todella syotiin. Keittoastian mausteliemi alkoi porista ja Shimpei-san alkoi toimia shabushabu-mestarina eli han keitteli fugun palasia ja tarjoili niita meille. Tassa oli fugusta jaljella kaikki mita siita vain pystyi syomaan. 

Fugu-chirin eli grande finalen jalkeen poytaan tuotiin viela riisia, joka keitettiin fuguliemessa. Jokainen meista alkoi tassa vaiheessa olla taynna ja olimme kaikki yhta mielta siita, etta tama oli ollut todellinen mahti-illallinen. Ruoka oli ollut todella hyvaa ja todellakin yksi niista "once in a lifetime"-kokemuksista. 45euron hinta per henkilo ei tuntunut juuri miltaan ja itsekin mietein, etta en ostanut vain kalaa monessa eri muodossa vaan elamyksen, jota en muuten olisi saanut. 
Seurueemme poistui ravintolasta hyvin mielin ja tulipa siina viela ihan kadesta pitaen kiiteltya kokkia hyvasta ruoasta, ja hanen ammattitaidostaan. Japani oli taas kerran antanut yhden unohtumattoman elamyksen.

Ps. Mainittakoon tasta blogikirjoituksesta viela, etta kiitokset kuvista kuuluu Gerard Domingolle ja Gauth Jayaramille.
In english. Some pictures that I used in this blog are taken by Gerard Domingo and Gauth Jayaram. Many thanks to You guys for letting me use these fantastic pictures!