Jattilaisen hartioilla

En ole paljoakaan viela kirjoittanut viettamastani ajasta Kiinassa vaikka siellakin tapahtui yhta jos toista. Suurin syy miksi en ole kirjoittanut on ollut vain aikaansaamattomuuteni. Toki voisin puolustella aikaansaamattomuuttani monin eri verukkein, mutta se olisi vain totuuden vaistelemista. Nyt kuitenkin tunsin, etta aika olisi kenties vihdoin ja viimein kypsa Kiina-aiheiselle kirjoitukselle ja mikapa parempi tapa aloittaa Kiinasta kertominen kuin kertomalla vietetysta paivasta Kiinan muurilla.

19.10.2010: Heratyskello soi vahan valia. Hollantilainen Djeffrey laittaa kannykkaa jatkuvasti torkkutoiminnolle. Tekisi itsekin mieli viela nukkua, mutta pakko on nousta vaikka kello ei ole viela kuuttakaan. Dormihuoneeni hollantilaisystavyksetkin herailevat pikkuhiljaa. Murahduksia. Katsekontaktin valttelya. Tyypillista aamutoimintaa, kun kaikkia vasyttaa eika tekisi mieli osallistua sosiaaliseen kanssakaymiseen. Ainakaan viela.
Lahden istumaan hostellin vastaanottoon ja odottelemaan Djeffreya, Jaroa ja Rolfia. Samoja kavereita keihin tutustuin Trans-Manchurian junassa. Jaro ja Rolf paattavat kayda pikaisesti ostamassa aamupalaa, itselleni riittaa pelkka kylma tee. Silmaluomet tahtovat vakisinkin painua kiinni.
Vastaanottotiskin takana palveleva neiti Ling kysyy olemmeko menossa hostellin jarjestamalle paivaretkelle Kiinan-muurille. Vastaamme ettemme ole menossa. Olemme tilanneet edeltavana paivana eraalta miehelta kyytipalvelun Kiinan muurille taksi paivaksi ja miehen olisi tarkoitus tulla meidat hakemaan juuri nailla hetkilla, selitan ystavallisesti Lingille. Hintaa oli vain 110CNY (n. 11€) ja hostellin jarjestamalla matkalla olisi ollut hintaa 250CNY (n. 28€). Paadyimme halvempaan tietenkin.
Odottelua. Katselen herkeamatta ulos joko kyytimme saapuisi. Lisaa odottelua. Ohimenevia autoja, joista yksikaan ei pysahdy kohdallemme. Olemme odottaneet nyt yli tunnin kyytiamme eika sita vain tahdo kuulua. Hetki hetkelta minulle kay selvemmaksi, etta olemme kaverusten kanssa joutuneet tyypillisen kiinalaisen huijauksen kohteiksi. Hemmetti. Keskustelen hollantilaisten ja Lingin kanssa olisiko viela tilaa hostellin jarjestamalle matkalle. Ling hymyilee ystavallisesti ja lupaa jarjestaa meidat taman paivan retkelle mukaan. Saimme viela hieman alennustakin matkasta ja meidat opastetaan hostellin bussiin. Paasemme vihdoin lahtemaan kohti Kiinan muuria.
Bussimatka oli vahintaankin ikimuistoinen. Tayteen ahdattu bussi hajosi kerran matkan aikana ja matka yhteen suuntaan kesti n. 2,5h. Pysahdyimme jossakin kiinalaisessa kylassa syomassa perinteisia kiinalaisia ruokia ja ruoka oli ihan hyvaa. Ruokasauhuja poltellessamme naureskelimme paivan tapahtumille hollantilaisten kanssa. Kello oli vasta 10 aamulla ja nyt jo oli tapahtunut niin paljon, vaikka emme olleet nahneet viela vilaustakaan Kiinan muurista.

Ruoan jalkeen siirryimme viela hetkeksi bussin kyytiin ja pian saavuimmekin Kiinan muurille. Ulos bussista noustessani en voinut kuin ihmetella maisemia. En ollut kivunnut viela askeltakaan ylospain muuria ja nyt jo ihmettelin luonnon kauneutta ymparillani. Vuoristoisen maiseman nakeminen syksyisen ruskan savyttamana salpasi hengitykseni. 

 










Opas kertoi meille aluksi hieman historiaa Kiinan muurista ja sen eri osista. Paljastui, etta tama kyseinen osa muuria oli nimeltaan Mutianyu, ja se oli niita muutamia osia muurista, joita ei oltu korjattu millaan tavalla tai entisoity. Lisaksi meille myos paljastui, etta turistit eivat kovin usein kayneet talla osalla muuria, koska se oli yksi jyrkimpia osia muurista. Tama kavi itselleni oikein hyvin. Saisi hyvaa liikuntaa ja eipa olisi muita turisteja liiemmin tonimassa. 
Meille annettiin aikaa hieman reilut kolme tuntia kivuta muurille ja tulla takaisin. Mietein kuinkakohan pitkalle jaksaisin kivuta, koska muuri naytti todella jyrkalta. Noh, pian se selviaisi.
Ei aikaakaan, kun 15: sta henkilosta koostuva pieni ryhmamme aloitti kiipeamisen muurille. Toiset hieman verkkaisemmin ja toiset hieman nopeammin. Hollantilaisystavykset kiipesivat muuria ylos kuin ravihevoset. Itse paatin jattaytya suosiolla perapaan pitajiin, koska kuntoni ei ollut rautainen. Aika ajoin pysahdyin ihastelemaan upeita maisemia ja juttelemaan oppaan seka muiden reppureissaajien kanssa. Tuntui, etta kamerastakin loppuisi pian akku, koska olin ottanut niin monta kuvaa. En vain tuntunut mitenkaan saavan taltioitua kauniiden maisemien ja upean saan luomaa, lahes illuusion kaltaista nakymaa kameralleni.

Aika tuntui kuluvan kuin siivilla. Kolme tuntia oli kulunut elamastani liian nopeasti. Oli pakko lahtea takaisin. Reisia hapotti ja pohkeita kramppasi, mutta nautin jokaisesta askeleesta, jonka otin talla tuhansia vuosia vanhalla muurilla. Nautin jokaisesta kosketuksesta, kun kosketin muurin kivia, ja tuntemuksesta, etta olin yhta historian kanssa. Nautin ajatusleikista, kun mietin ihmisia, jotka olivat satoja vuosia sitten astelleet nailla samoilla poluilla, joilla itsekin nyt hengastyneena astelin. Mietin heidan elamaa, heidan ajatuksiaan naista samoista maisemista. Nautin suunnattomasti raikkaasta, kylmasta vuoristoilmasta, jota loppumattomalla kiihkolla imin jokaisen keuhkorakkulani tayteen ja puhalsin silloin talloin huuruna sen ulos. Nautin jokaisesta auringonsateesta, jonka aistin ja nautin likistyneesta, hikisesta paidastani, joka oli liimaantunut ihooni. Nautin suunnattomasti olostani ja elamastani. Nautin siita, etta hetken seisoin jattilaisen hartioilla ja olin elossa tuona kauniina hetkena.