Suuri kansainvalinen sihijuomatesti: Japani osa 2.

Japanin erittain suuren ja kirjavan oluttarjonnan vuoksi jouduin jakamaan taman kirjoituksen kahteen eri osaan helpottaakseni lukukokemustanne, joten tassa toinen ja viimeinen osa Japanin sihijuomatestista olkaa hyva!

??? ???
Hinta: ???
350ml 5.2%
Tuomio: Amerikkalainen Ryan tarjosi tata eraasta ravintolasta saatua olutta, jonka nimi jai mysteeriksi kuin myos hintakin. Maku kuitenkaan ei jatattanyt mitaan arvailujen varaan. Tassa oluessa oli erittain hedelmainen maku ja muistutti Franziskaner pintahiivaolutta. Pullo tyhjenikin erittain liukkaasti kurkusta alas ja jatti sellaisen tunteen, etta toisenkin olisi voinut viela nauttia. Erittain sopiva sivistyneisiin iltamiin.
Kouluarvosana: 8+

Asahi Aqua blue
140¥ ~ 1,4€
350ml 5%
Tuomio: Jos on kiinnostusta viettaa railakas ilta alkoholipitoisella mineraalivedella niin tama on oiva valinta. Muuten.. Alkoot vaivautuko. Aqua Blue ei maistu oluelta yhtaan ja tuntuukin, etta nimensa mukaisesti on vain alkoholipitoista kuplivaa vetta. Ei missaan nimessa maun tai oikeastaan minkaan muunkaan puolesta hintansa vaarti.
Kouluarvosana: 6

Kirin Kirins Original brew limited "Ichiban"
215¥ ~ 2,1€
350ml 5%
Tuomio: Kirinilta yllattaen taas melko maukas olut! Kirinin erikoisoluet ovat olleet todellisia positiivisia yllatyksia verrattuna ensimmaisiin maistamiini Kirinin oluisiin. Tamakin Kirinin tekele on sopivasti maltainen eika yhtaan liikaa. Hinta-laatusuhde on siedettava vaikka sita toivoisikin inauksen alhaisempaa hintaa. Silti karkitasoa. 
Kouluarvosana: 9-

Asahi Super dry "Karakuchi"
Hinta: 250¥ ~ 2,5€
350ml 5%
Tuomio: Onko mitaan parempaa kuin herata aamulla ja avata jaakylma Asahi Super dry? Noh, voi olla mutta se ei ole julkaisukelpoista tahan blogiin kirjoitettavaksi. Joka tapauksessa Asahin Super dry on parasta olutta mita Japanista saa. Pehmea maltainen maku iskee heti ns. "ensi puraisusta" alkaen ja on taytelainen viimeiseen kulaukseen saakka. Ainoa miinus tulee hinnasta, mutta mikaan hyva asia elamassa ei ole ilmaista joten tasta maksaa kylla mielellaan.
Kouluarvosana: 10

Asahi Strong off
Hinta: 139¥ ~ 1,3€
350ml 7%
Tuomio: Asahi Super dryn huumassa intouduin ostamaan Asahin Strong offia, joka on kylla todellinen turn off. Melkoisen keinotekoinen maku, mutta ei silti pahin mahdollinen. Tosin, koska en muutenkaan perusta vahvoista oluista en tatakaan ostaisi toista kertaa
Kouluarvosana: 7 

Loppuyhteenvetona sanottakoon, etta Japani on loistava maa kaikille kaljakulinaristeille jotka pitavat miedoista oluista jotka eivat ole karvaita. Allekirjoittanutkin suosii mieluummin mietoja oluita ja asetin tutkivan journalismin nimissa maksani alttiiksi maksakirroosille, jotta suosikki selviaisi. Ja selvisihan se.
Voittajana selviytyneen Asahi Super dryn ainoa miinustekija on tosiaankin vain hinta. Joissakin kaupoissa kyseisesta juomasta joutui maksamaan jopa 300¥/tolkki eli n. 3euroa yhdesta 330ml tolkista! Makunsa puolesta Asahi Super dry on kuitenkin kiistaton voittaja ja mielestani yksinkertaisesti paras japanilainen olut. Hyvana kakkosena tulee Kirinin Mild taste kuitenkin selvalla erolla voittajaan nahden.
Ohimennen viela mainittakoon japanilaisen oluen hinnoittelusta. Tarkkasilmaisimmat lukijat ehka ihmettelivatkin miten alkoholitilavuudeltaan vahvempi olut oli halvempaa kuin alkoholitilavuudeltaan pienempi olut. Asia on hieman monimutkainen, mutta lyhyesti selostettuna Japanissa oluen hinta maaraytyy suurelta osin siita, kuinka paljon se sisaltaa mallasta eika alkoholia. Taman takia siis Super drykin oli kilpailijoitaan moninkertaisesti kalliimpaa, koska sen mallaspitoisuus oli korkea.
Naihin tunnelmiin paattyy kuitenkin tamankertainen sihijuomatesti ja seuraavan sihijuomatestin kohdemaa tulee olemaan Thaimaa. Sita odotellessa allekirjoittanut tuleekin tekemaan tutkivaa journalismia ahkeraakin ahkerammin!

Suuri kansainvalinen sihijuomatesti: Japani osa 1.

Hedonistisena ja nautintoja korostavana ihmisena, olen aina arvostanut kuplivaa sihijuomaa sen kaikissa eri muodoissa. Pelkastaan sihijuoman maku jo saa arvostamaan suuresti tata maltaista, taytelaista ja inauksen paihdyttavaa juomaa (kohtuudella tietysti, mutta joskus useamminkin kuin vain lauantaisin). Sihi eli virallisesti kutsuttuna olut (Beer, bier, pivo, bia, öl) on ollut lasna elamassani niin myota -kuin vastoinkaymisiakin kohdattaessa. Se on tehnyt mieleni kepeaksi ja kieleni liukkaaksi, kun olen halunnut huuhtoa huolet ja ruoan kanssa nautittuna se on auttanut saamaan mita etovimmatkin torakkacurryt alas kurkusta ilman, etta isantavaki olisi joutunut katselemaan yrjoamistani keskella vilkkainta katua. Siispa pitemmitta puheitta on aika kayda suuren kansainvalisen sihijuomatestin kimppuun, jossa tulen arvioimaan niiden maiden oluita joissa olen matkannut. Testissa olen painottanut oluiden makua seka niiden aiheuttamia erilaisia lieveilmioita samaisena iltana etta seuraavana paivana. Seuraavaksi siis nousevan auringon maan oluet vertailussa. Kampai!

Kirin Tanrei
Hinta: 157¥ ~ 1,5€
350ml 5.5%
Tuomio: Tata olutta ei joisi kylla kovin montaa. Maku muistuttaa lahinna halpaa kaupan tarjouskaljaa, jossa on todella erikoinen "metallinen" maku ja joka salakavalasti menee paahan. Tama olut on Japanissa kuitenkin yllattavan suosittu juoma, jonka suosio ei kylla minulle koskaan taysin auennut. 
Kouluarvosana: 7- 

Kirin Green Label (Light beer)
Hinta: 157¥ ~ 1,5€
350ml 5.5%
Tuomio: Laimea maku alussa, tuntuu kuin vetta joisi. Pian kuitenkin tulee taas paha jalkimaku joka muistuttaa edellista olutta. Missaan nimessa tama ei ole virkistava olut enka voisi kuvitella nauttivani tata terassilla kesakuumalla. Jo pelkka maku antaa viitteita siita, etta humalatila talla paattyisi ylenantoihin ja seuraavan paivan ronkainen voisi olla yhta katkera ja kuiva kuin taman oluen makukin.
Kouluarvosana: 6-                               

Barreal
Hinta: 188¥ ~ 1,8€
350ml 5.5%
Tuomio: Parempaa kuin edelliset nauttimani oluet. Maku pehmea ja hivenen makea. Muistuttaa etaisesti Lapin kultaa, mutta on silti hyva olut. Tata voisi naukkailla terassilla yhden jos toisenkin. Ei pahoja jalkimakuja saati katkeria muistoja, kun talla vietti illan. 
Kouluarvosana: 8+

Asahi Clear
Hinta: 139¥ ~ 1,3€
350ml 5%
Tuomio: Ihan ok perusolut, jonka maku sattuu olemaan taytelainen, mutta silti jotenkin mauton. Jotenkin muistuttaa maultaan jouluista kotikaljaa. Ehkapa kotikaljamaisuutensa vuoksi illanvietto sujuikin ilman sen kummempia aistiharhoja saati seuraavan paivan kovaa ronkaista. Hyva olut leffailtoihin.
Kouluarvosana: 8+

Sapporo Creamy white

217¥ ~ 2€

350ml 5%

Tuomio: Maku yllatti allekirjoittaneen taysin ja paadyin nauttimaan naita useammankin samana iltana. Maku on makeahko ja oikein hyvin menee alas ilman sivumakuja. Sopii ruokajuomaksi paremmin kuin hyvin. Itsekin nautein tata joka kerta, kun soin nattoa eli kayneita soijapapuja.

Kouluarvosana: 8½

Kirin Nodogoshi

Hinta: 139¥ ~ 1,3€

350ml 5%

Tuomio: Paremman makuinen kuin aiemmat maistamani Kirinin oluet. Maku hieman kahvimainen, mutta kuitenkin hieman keinotekoinen. Ehdottomasti kuuluu ns. "illan viimeisiin oluihin", kun parin promillen laskujohteisessa ei maulla ole enaa niin merkitysta.

Kouluarvosana: 7½

Sapporo Yellow

Hinta: 139¥ ~ 1,3€

350ml 5%

Tuomio: Melko mitaansanomaton maku. Silti kylla tata voisi juoda enemmankin, jos tama olisi halvempaa. Selvaa jalkimakua ei tassa ollut, mutta jatti kuivan tunteen kitalakeen.

Kouluarvosana: 8-

Suntory Rich malt

139¥ ~ 1,3€

350ml 5%

Tuomio: Nomen est omen. Nimi todellakin on enne. Tama olut on maltaisempi kuin aiemmat maistamani ja maku on taytelainen, mutta ei liian karvas. Maistui taskulampimanakin hyvin. Ainoa miinus tulee siita, etta pisti salakavalasti vasyttamaan.

Kouluarvosana: 8½

Asahi 4VG "Neliveto"

Hinta: 139¥ ~ 1,3€

350ml 5%

Tuomio: Neliveto, tai kuten fanaattisimmat kutsuvat tata ylivedoksi oli erittain maltaisen makuinen ja etaisesti muistutti suomalaista Karhu-olutta. Hinta-laatusuhde on kohdallaan eika risuja voi antaa muusta kuin siita, etta tata nauttii akkia hieman useamminkin kuin vain janon iskiessa.

Kouluarvosana: 9

Kirin Lager beer limited

Hinta: 217¥ ~ 2,1€

350ml 5%

Tuomio: Odotukseni olivat matalalla Kirinin oluen suhteen, mutta tama oli kylla iloinen yllatys. Todella hyva olut Kirinilta, mutta hinta-laatusuhde ei siltikaan aivan kohtaa toisiaan verrattaessa esimerkiksi Asahi Cleariin. Positiivinen yllatys kuitenkin!

Kouluarvosana: 8

Sapporo Draft 

Hinta: 217¥ ~ 2,1€

350ml 5%

Tuomio: Makeahko ja keinotekoisen makuinen. Tama oli edeltaviin Sapporon oluisiin verrattuna todella huono, mutta ei yhta huono kuitenkaan kuin Kirinin huonoimmat oluet. Hinta-laatusuhde ei tasmaa ollenkaan.

Kouluarvosana: 7

Kirin Mild taste

Hinta: 139¥ ~ 1,3€

350ml 5%

Tuomio: Kirinin onnistunein olut. Pehmea puoleensavetava maku eika millaan tavalla kitkera. Hinta-laatusuhde kohdallaan ja ehdottomasti arvostelun karkea. Seuraavan paivan ronkaistakaan ei voi kuvailla millaan adjektiivilla, joka olisi negatiivinen. Hyva olut!

Kouluarvosana: 9

Yebisu Premium

Hinta: 249¥ ~ 2,5€

350ml 5%

Tuomio: Taytelainen hyva maku, mutta pehmea silti. Jalkimakuna haivahdys maltaan karvaista makua. Tata juodessa koti-ikava palasi, silla maku muistutti hyvin paljon Sandells-olutta. Humalatila vaikutti yhta pehmealta kuin makukin. Miinuksena ainoastaan hinta.

Kouluarvosana: 9-

Kirin Honkaku karakuchi mugi

Hinta: 139¥ ~ 1,3€

350ml 5%

Tuomio: Alussa pehmea maltaan maku, mutta lopussa aivan kaamea keinotekoinen maku, jota en vain pysty kuvailemaan millaan adjektiivilla taysin tarkasti. Kyseinen maku haviaa kuitenkin hyvin nopeasti. Tama oli yksi testin halvimpia oluita ja se nakyikin seuraavan paivan hirvittavana dagen efter-kompleksina jota mausti oikein meheva paansarky. Kohtuudella nautittuna tama menee, mutta en voisi suositella pitkiin illanviettoihin.

Kouluarvosana: 8-

Suntory the Brew

Hinta: 123¥ ~ 1,2€

350ml 5%

Tuomio: Naita piti juoda kolme, jotta todellakin uskoin etta edullinenkin olut voi olla hyvaa. Hinta-laatusuhde on tassa oluessa kaikkein parhain, eika makukaan ole huono vaikka lopussa hivenen paha jalkimaku tuleekin. Saali ettei joka lahikaupassa vain myyty tata.

Kouluarvosana: 9-

Yebisu Premium red

Hinta: 259¥ ~ 2,5€

350ml 5.5%

Tuomio: Erittain karvas ja paksu maku. Tulee mieleen teinivuosina nautitut Urho-oluet. Ei kuitenkaan ehka parhain maku omasta mielestani, mutta silti todella onnistunut olut taas Yebisulta. Yebisun Premium silti hivenen parempi.

Kouluarvosana: 8½

Vilvoittavat veet

13.01.2011: Taas yksi seesteinen aamu Koh Changilla. Lehmat syovat ruohoa bungalowin ulkopuolella, kukkokin kiekuu jossain kaukana. Pakotan itseni ylos sangysta ja venyttelen hieman verannalla. Hengitan raikasta meri-ilmaa jokaisen keuhkorakkulani tayteen ja mietin kuinka hienoa elama onkaan. Kauniit ajatukset karkaavat kuitenkin pian, kun ystavani kompii ulos hyttysverkon alta ja aloittaa aamutoimensa. Kaymme hieman lavitse tulevien paivien suunnitelmia ja paatamme lahtea samantein aamupalalle.

Lansimaalaistyylisen aamupalan jalkeen teki hyvaa lahtea samoilemaan Koh Changin metsiin hetkeksi. Olimme paattaneet menna kaymaan Klong phlun vesiputouksilla ja sinne paaseminen vaati pienen aamulenkin metsassa.

Saavuttuamme metsaan kaskaiden aanet soivat voimakkaina korvissani. Lisaksi monien muiden hyonteisten aanet, ja jo niiden pelkka olemus ihmetyttivat minua kasvillisuudesta puhumattakaan. Pysahdyin haukkomaan henkea. Valitettavasti en pysahtynyt vain sen takia, etta ihailin maisemia vaan jouduin toteamaan itselleni tylyn tosiasian, etta kuntoni oli hieman heikentynyt kuluneen neljan kuukauden aikana. Noh, onneksi tama kavelyretki ei ainakaan voinut enaa huonontaa kuntoani. Painvastoin.

Pieni pyrahdys enaa ja saavuimme vesiputouksille. Muita turisteja ei ollut kuin nimeksi ja hyva niin. Ymparillani oleva kivikkoinen maasto on rosoista, mutta silti kaunista. Ihailen hetken maisemia ja paatan hypata vilvoittavaan veteen. Vielakin, nain 1,5 kuukauden tropiikissa olon jalkeen kuumuus on aika ajoin huumaavaa eika siihen tahdo tottua. Virtaava makeavesi kuitenkin virkisti minut hetkessa ja olo tuntui taas taivaallisen hyvalta.

Kokonainen paiva kului pelkastaan kalliolta alas hyppiessa ja ymparilla olevien liskojen tavoin paivaa paistatellessa. Liskoja katsellessani en voinut olla ajattelematta niita lukuisia kuvitteellisia liskoja, jotka joskus Suomessa piinasivat sunnuntaioisin. Hymy suupielilla puin vaatteet ylleni ja Maken kanssa lahdimme kohti bungalowiamme. Paiva oli erittain onnistunut eika askel tuntunut painavan enaa yhtaan.

Pikakelauksella tahan paivaan

Sawat dee khrap ja nain 11 paivaa myohassa myos sawat dee phimai, elikas hyvat uudetvuodet thaimaan kielella. Melkein pitaisi viela pahoitella paikalliskielella luvattoman hidasta tahtiani kirjoitella ja paivitella blogiani. Puolustuksekseni kuitenkin totean, etta auringon paistaminen pilveettomalta taivaalta, kristallinkirkas, helmeileva merivesi ja kiireeton ilmapiiri syysta tai toisesta houkuttelevat enemman kuin tama 60hertsinen hohkaava nelioruutu silmieni edessa. Pyrin kuitenkin nyt jatkossa hieman enemman pitamaan teita ajan tasalla mita tapahtuu ja missa tapahtuu, silla nytkin on taas tapahtunut kaikenlaista.

Aloitetaanpa vaikka joulusta. Joulu sujui Bangkokissa ystavani Teemun luona, joka on vaihto-opiskelijana Bangkok universityssa. Paatimme menna viettamaan skandinaavista joulua hanen opiskelijaystaviensa johdolla lahella sijaitsevaan ravintolaan. Meidan lisaksi muutama muukin suomalainen oli joukossa ja kylla siina hyvan joulutunnelman sai, kun lykkasi paahan tonttulakin ja kauhoi seisovasta poydasta lautaselle kalkkunaa ja kinkkua mielin maarin. Vaikken joulusta pahemmin perustakaan niin olihan tama ikimuistoinen joulu, kun se poikkesi monella tapaa niista jouluista joita olin tahan asti viettanyt. Illalla palatessani ravintolasta takaisin hotellille paatin viela ottaa muutaman kuvan "jouluisesta" Bangkokista, joka avautui hotellihuoneemme parvekkeelta. 

Uudenvuodenaattona ystavani Make lensi Bangkokiin ja hanen kanssaan matkustan taman loppuajan ennen kuin tulemme takaisin Suomeen. Kuinka kauan matkustamme, en osaa viela tarkkaan sanoa, mutta emme ainakaan viela lahiaikoina palaa takaisin Suomeen. Uudenvuoden juhlimisesta voin mainita sen verran, etta jostakin syysta akuutti dementia ja naon huononeminen vaivasivat minua. Raketteja en pahemmin nahnyt, mutta taisin muutaman pamauksen kuulla jossakin vaiheessa iltaa. Toisin sanoen uusivuosi vaihtui samanlaisissa olotiloissa kuin niin monta kertaa aiemminkin. 

Seuraavana paivana samanlaisia oireita ei kuitenkaan enaa ilmennyt, ja paatimme Teemun ja Markon kanssa menna katsastamaan Thaimaan suurimmat markkinat eli Chatuchakin weekend marketin. Markkinat olivatkin kylla isot ja karttaa siella tarvitsi suunnistaakseen oikeille kojuille, jos nyt halusi jotakin tiettya ostaa. Markkinoilta loytyi kaikkea maan ja taivaan valilta. Ruokaa, vaatteita (piraatteja), huonekaluja ja jopa lemmikkielaimia. Sita en kuitenkaan osaa sanoa, olivatko lemmikkielaimet Chatuchakissa kaupan ruoan valmistamista varten kuten Kiinassa. Talla kertaa mukaan ei kuitenkaan tarttunut uusia vaatteita saati koirakebakkoa.

3. tammikuuta paatimme Teemun ja Markon kanssa lahtea katsomaan Pattayan turistihelvetin ja suunnata sielta pikapikaa Koh Sametin saarille. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja itse vietin lahes viikon kyseisessa maanpaallisessa helvetissa kuumeen kourissa ja sairaalassa maaten. Olo oli kylla melkoisen kuitti, kun kuume lahenteli +40 celsiusastetta ja tropiikin kuumuus ymparilla ei ainakaan helpottanut oloani. Onnekseni laakarit sairaalassa puhuivat sujuvaa englantia ja sairaalan henkilokunta muutenkin oli avuliasta ja ystavallista. Ei mennyt kauaakaan, kun sain antibioottikuurin kurkkutulehdukseen ja paasin jatkamaan taas matkaa. Otin bussin Pattayalta niin nopeasti kuin pystyin kohti Koh Sametia ja siella tapasin kaverit uudelleen.

9. tammikuuta Teemu lahti takaisin Bangkokiin, koska hanen vaihto-oppilasaikansa Thaimaassa oli tullut paatokseen. Maken kanssa paatimme lahtea Koh Changille eli elefanttisaarille. Ban phesta eli Koh Sametin saaren rannikkokaupungista paadyimme todella hirvittavalle kahden tunnin minibussimatkalle kohti Laem Ngopia eli Koh Changin rannikkokaupunkia. Kuskimme ajeli pikkuteita 170km/h mittarissa koko matkan ja muutamaan otteeseen tuntui, etta sydan kavi kurkussa asti kun katseli kuskin tekemia ohituksia. Jonkin ihmeen kautta kuitenkin selviydyimme yhtena kappaleena lautalle ja illalla olimmekin jo turvallisesti Koh Changilla. Alla olevassa kuvassa nakyva huolettomuus ei todellakaan paistanut kasvoillani koko matkan ajan..

Nyt taalla Koh Changilla ollessamme kalenterin tayttaa oikeastaan vain lepaaminen ja elamasta nauttiminen hyvan ruoan ja juoman kera. Pyrin silti nyt jatkossa hieman paremmin paivittelemaan blogia, koska suunnitelmia on tulevaisuuden osalta paljon ja osa suunnitelmista varmasti tulee lahiaikoinakin toteutetuksi. Nyt kuitenkin takaisin levytysasentoon, mars!

Hyvaa joulua!

Thaimaan tontuilta erittain hyvat joulun toivotukset kaikille lukijoille!

Viimeinen ehtoollinen?

Sawat dii khrap! Elikas terveiset Thaimaasta ja sen paakaupungista Bangkokista. Tanne saavuin 3. joulukuuta, mutta en ole paassyt blogia pahemmin paivittelemaan, kun melkoista matalentoa tassa on menty viimeiset kaksi viikkoa. Kuitenkin ennen kuin alan sen enempia Thaimaasta kirjoittamaan, julkaisen viela muutaman blogikirjoituksen Japanin ihmeista, koska tuo maa jai mieleeni erittain positiivisella tavalla ja tuntuu, etta Japanista riittaisi kerrottavaa viela vaikka kuinka paljon. Seuraavaksi kertomus illasta, kun paatin uhmata kohtaloani ja syoda erittain myrkyllista pallokalaa eli fugua, kuuluisaa japanilaista herkkua.

1.12.2010: Viimeiset paivat kasilla Tokiossa tai ylipaansa Japanissa. Pian suuntaisin Thaimaaseen, mutta viela oli muutama asia tehtavana ennen kuin lahtisin Japanista. Yksi naista tehtavista oli pallokalan eli fugun syominen. Tuo tappavan myrkyllinen kala on kuuluisa japanilainen herkku ympari maailmaa ja sita saa talla hetkella vain Japanista ja USA:sta. Kummassakin maassa vain kolmen vuoden fugukokkikoulun kayneet mestarikokit saavat sita ostaa ja valmistaa. Huolimatta pitkasta koulutuksesta, joka vuosi Japanissa on fugumyrkytyksia ja muutama kuolemantapaus myrkytyksesta johtuen. Yhden fugun myrkky nimittain riittaa tappamaan n. 30 ihmista ja vastamyrkkya ei ole joten mistaan torisnagarin makkaraperunoista ei todellakaan ole kyse. 
Nyt kun enaa olisi kaksi paivaa jaljella Japanissa paatin vihdoin ja viimein kayda maistamassa fugua. Kysyin hostellin vastaanotosta tiesivatko he hyvaa fuguravintolaa ja pian sain osoitteen hostellin lahella sijaitsevaan fuguravintolaan. Vastaanottovirkailija vinkkasi minulle silmaa ja tokaisi viela, etta kaikille keille han on suositellut kyseista ravintolaa eivat ole koskaan tulleet takaisin kertomaan hanelle mielipidettaan ravintolasta. Pala nousi kurkkuun ja nielaisin kuuluvasti. Mustaa huumoria.
Ajattelin viela kysya hostellista olisiko kukaan muu kiinnostunut liittymaan seuraani. Fuguateria kun on nimenomaan tarkoitettu seurueen kesken syotavaksi ja lisaksi tulisihan se hieman halvemmaksi isolla porukalla (eika syominenkaan ehka jannittaisi niin paljon). Sainkin ylipuhuttua mukaani iloiset hostellin tyontekijat Harumi-sanin ja Shimpei-sanin ja kaksi huipputyyppia australiasta, Gerardin ja Gauthin. Hyvalla porukalla ja viela paremmalla mielella varustettuna paatimme pian lahtea Tokion yohon etsimaan ravintolaa.
Ravintola loytyikin hyvin pian ja ehka hieman ironista, etta aivan ravintolan vieressa oli Kristillinen lahetysseurakunta ja risti rakennuksen katolla. Mietein, etta viimeisen voitelunko tassa olin tullut hakemaan. Ravintolan ulkopuolelta nakyi akvaario, jossa Torafugut (kaikkein myrkyllisin pallokala) uiskentelivat ja nayttivat olevan kiinnostuneita meista. Pienella pelonsekaisella kunnioituksella katselimme noita otuksia takaisin ja vitsiakin siina jokainen yritti heittaa keventaakseen tunnelmaa. 

Ravintola itsessaan oli todella tyylikas ja tasokas. Rauhallinen jazzmusiikki soi taustalla ja henkilokunta oli enemman kuin ystavallista. Japanilaiset ystavamme hoitivat tilaamisen ja pian saimmekin poytaan alkupalat; hire-zaken eli kuuman riisiviinan jossa oli fugun evaa ja Yubikin eli fugun nahasta tehdyn salaatin. Nyt alkoi itseakin hieman jannittaa, kun olin lukenut kauhutarinoita fugusta ja eipa siina muutkaan heittaneet enaa vitsia. Ainoastaan japanilaiset ystavamme olivat huolettomina valmiina syomaan fugua. Ensimmainen puraisu tarisevin kasin eika tikutkaan tahtoneet kadessa pysya. Jotenkin siina sitten aikani jauhoin hieman kumista fugun nahkaa ja dippasin sita soijakastikkeeseen. Ihan ok maku, mutta tosiaan hieman kuminen. Mieli oli edelleen vakava ja naamani varmasti kurtussa kuin jatsarisaappaan varsi. Lammin sake onneksi rauhoitti mielta ja maistui hyvalle. 

Seuraavaksi poytaan tuli tunnetuin fugusta tehty ateria eli fugu sashimi. Ohuen ohuet viipaleet fugun lihaa oli aseteltu lautaselle krysanteemin malliseksi. Krysanteemit ovat ilmeisesti yleinen kukka japanilaisissa hautajaisissa ja fugu sashimin asettelu juuri krysanteemin malliin muistuttaa syojia kuolemasta ja siita kuinka voimakas tuo kala voi olla. Puistatti. Ensimmaiset puraisut kuitenkin olivat taivaallisia. Eivat onneksi kirjaimellisesti. Raaka fugu sashimi maistui todella hyvalle ja pian poytaan tuotiin Fugu kara-age (fugua uppopaistettuna), joka oli viela piirun verran parempaa kuin sashimi. Tassa vaiheessa en voinut ymmartaa opaskirjan arviota fugusta, jonka mukaan sita ei kannattanut maistaa. Lautanen tyhjana jaimme odottelemaan laskua, mutta ruokailu olikin vasta puolivalissa.

Ennen kuin kerkesimme piinapenkista paasta, eteemme tuotiin iso keittoastia johon lisattiin hieman vetta ja ei aikaakaan, kun poydassamme oli isoja paloja fugua. Palaset viela liikahtelivat joten kala oli todella tuoretta! Viimeistaan tassa vaiheessa jokaiselle selvisi, etta mita sita todella syotiin. Keittoastian mausteliemi alkoi porista ja Shimpei-san alkoi toimia shabushabu-mestarina eli han keitteli fugun palasia ja tarjoili niita meille. Tassa oli fugusta jaljella kaikki mita siita vain pystyi syomaan. 

Fugu-chirin eli grande finalen jalkeen poytaan tuotiin viela riisia, joka keitettiin fuguliemessa. Jokainen meista alkoi tassa vaiheessa olla taynna ja olimme kaikki yhta mielta siita, etta tama oli ollut todellinen mahti-illallinen. Ruoka oli ollut todella hyvaa ja todellakin yksi niista "once in a lifetime"-kokemuksista. 45euron hinta per henkilo ei tuntunut juuri miltaan ja itsekin mietein, etta en ostanut vain kalaa monessa eri muodossa vaan elamyksen, jota en muuten olisi saanut. 
Seurueemme poistui ravintolasta hyvin mielin ja tulipa siina viela ihan kadesta pitaen kiiteltya kokkia hyvasta ruoasta, ja hanen ammattitaidostaan. Japani oli taas kerran antanut yhden unohtumattoman elamyksen.

Ps. Mainittakoon tasta blogikirjoituksesta viela, etta kiitokset kuvista kuuluu Gerard Domingolle ja Gauth Jayaramille.
In english. Some pictures that I used in this blog are taken by Gerard Domingo and Gauth Jayaram. Many thanks to You guys for letting me use these fantastic pictures!

Japanilaista tehokkuutta Toyotacityssa

25.11.2010: Heraan puhelimeni heratyskellon piipitykseen. Pienen artymyksen vallassa paiskaan kannykan heratyksen pois paalta. Samalla myos tiedan, etta on pakko nousta ylos tai tamanpaivainen visiitti Koromon kaupungissa (nyk. Toyotacity) minun osaltani menisi sivu suun. Muutama hieraisu lahes ummessa oleviin silmiin ja hampaiden pesu saavat minut heraamaan tahan paivaan. Tekisi kovasti mieli kahvia, mutta paatan jattaa kahvittelut myohemmalle. Nyt olisi loydettava metroasema josta paasisin Nagoyan laitakaupungin liepeille. Metro loytyykin pienen kavelyn jalkeen ja loydan itseni laitakaupungilta puolen tunnin kuluttua pienten suunnistusharjoittelujen jalkeen. Aseman laiturilla junaa odotellessa katseeni kiinnittyy laheiseen parkkialueeseen. Parkkialue on tolkuttoman iso eika siella ole yhtakaan autoa parkkeerattuna. Koko parkkialueen tayttaa nimittain polkupyorat ja niita on paljon. Yritan ottaa valokuvia alueesta, mutta kehnolla menestyksella. Alue on sen verran iso ettei se vain yksinkertaisesti mahtunut kokonaisuudessaan yhteen kuvaan. Jaan kummastelemaan polkupyorien maaraa silla niita vaikuttaa olevan enemman kuin kotikaupungissani asukkaita!

Noustessani junaan huomaan, etta paikalliset salarymenit ja koululaiset ujosti kiinnostuneina tarkkailevat minua. Kasitan pian itsekin, etta olen ainoa lansimaalainen koko junassa. Ilmeisesti tata paikallisjunaa ei kuormita useinkaan orveltavat lankkarituristit. Sen kummemmin uhraamatta aikaa ajatukselle otan pienet torkut junassa kuten paikallisetkin nayttavat tekevan. Aika kului nain nopeammin ja olimme Koromon asemalla kun avasin silmani seuraavan kerran. Nyt enaa pieni kavelymatka ja saapuisin Toyotan tehtaille jonne olin varannut tehdaskierrosajan.
Toyotan paamaja nakyikin jo edessani ja tienviitat olivat selkeasti esilla ohjaten oikeaan osoitteeseen. Tanne loytaminen oli siltikin pienen tyon takana, mutta nahdessani toimistokompleksit ja ajatellessani tulevaa Toyotan autotehtaan tehdaskierrosta, tama tulisi varmasti olemaan kaiken taman arvoista. Muita turistejakaan ei nakynyt ja hyvilla mielin painuin sisalle toimistoon ilmoittamaan itseni kierrokselle mukaan.

Infopisteessa minut vastaanotettiin iloisin mielin ja kerrottiin saannoista koskien tehdasvisiittia. Valitettavasti sisalla tehtaassa en kuvia saisi ottaa, mutta museossa ja muille turisteille suunnatussa esittelyaulassa kuvaaminen olisi sallittua. Harmitti hieman, mutta ymmarsihan tuon. Menisimme kuitenkin katsomaan sisalle tehtaaseen, jossa olisi edistyksellista teknologiaa kaytossa ja autoja, jotka eivat viela olleet markkinoilla joten kuvaamisen salliminen ei tulisi kysymykseenkaan.
Paatin silti ottaa kaiken irti kuvaamisen suhteen esittelyaulassa, jossa oli jo itsessaan hyvin paljon nahtavaa. Oli historiaa Toyotasta, taustatietoa uudesta hybriditeknologiasta, Toyotan voittokulusta autourheilussa seka tietysti uusimpia malleja esittelyssa niin Toyotalta etta Lexukselta, Toyotan luksusmallien valmistajalta. Olipa viela kirsikkana kakun paalla Toyotan robotti nahtavilla, joka osasi soittaa listahitteja tietyin tasatunnein. Olo oli kuin pikkupojalla jouluaattona, kun kaikki uusi tuntui niin kiinnostavalta. 

Viimein kauan odotettu tehdaskierros alkoi. Meille kerrottiin ensiksi tyypillinen japanilaisen tehdastyolaisen paiva Toyotan tehtailla, sitten naytettiin tuotantolinjaa ja lopulta saimme itse kokeilla kuinka nopeasti pystyisimme tekemaan samoja toita mita tehdastyolaiset tekivat joka paiva. Kierros kesti n. 2h ja pakko myontaa, etta japanilainen tehokkuus jai paallimmaisena mieleen ja se kuinka tehdas yrittaa psykologisesti palkita ja kannustaa tyontekijoitaan. Oli esimerkiksi hienoa huomata kuinka tyontekijat olivat ylpeita omasta tyostaan vaikka se oli yksinkertaista linjatyota. Tassa Toyota oli tullut tyontekijoitaan vastaan ja asettanut palkintoja tyontekijalle, mita enemman han osasi tyotaan ja opetteli vaativampia tehtavia. Olipa tietylla tavalla ihailtavan huvittavaa huomata miten sorvari kantoi ylpeana kultaista prenikkaa takinliepeessaan osoituksena siita, etta osasi puhua hieman englantia ja osasi sorvata monimutkaisia kuvioita ja kappaleita metallista. 
Tehdaskierroksen tullessa paatokseen minulla oli hyva mieli paivasta. Itseni lisaksi ei ollut kuin yksi amerikkalainen perhe mukana samalla kierroksella ja muut osanottajat olivat lahinna "pukuherroja". Kuka tietaa, kenties kilpailevilta autonvalmistajilta? Lisaksi sain hyvaa tietoa siita millaista on niin sanotun "normaalin" japanilaisen tehdastyolaisen arkipaiva. Vaikka olinkin Japanissa asti, ei kaksivuoroa tekevan tehdastyolaisen paiva eronnut paljoakaan suomalaisen kollegan paivasta. Tuntuipa jopa silta etten ollutkaan niin kaukana kotoa mita olin tahan asti luullut olevani.