Akrofobiaa ja auringonlaskuja nousevan auringon maassa

Jannaa, etta 24vuoden ikaan mennessa olen katsonut auringonlaskuja Suomessa ehkapa vain yhden kaden sormilla laskettavan maaran. Nyt Japanissa ollessani olen kolmen paivan sisalla nahnyt kaksi todella kaunista auringonlaskua hyvinkin erilaisissa paikoissa. Ehkapa se on tama matkailun eksoottisuus, joka on pakottanut minut olemaan oikeissa paikoissa oikeisiin aikoihin. Suomessa ollessani helposti ajauduin aina selityksiin ettei riita aika ja etta kylla joskus myohemmin sitten kerkeaa, mutta ei tanaan.

Noh, nyt kun sita aikaa todellakin on, niin kavin pari paivaa sitten Osakassa Tempozanin alueella kiertelemassa. Tarkoitukseni oli kayda Osakan akvaariossa, joka on yksi maailman suurimpia. Tulikin siella kaytya, mutta akvaario oli pettymys. Vierella olevalla alueella oli kuitenkin mukava pieni puisto ja yksi maailman suurimmista maailmanpyorista. Paatin, etta katson yollista Osakaa 112metrin korkeuksista ja koska viela oli valoisaa, odottelin pimeaa puistossa istuskellen ja kuvaillen. Kello alkoi lahennella 17.00 ja valo kaikkosi hiukkanen kerrallaan. Siirryin satama-alueelle ja kyllapa oli kaunista katsella tuulisen meren aarelta auringonlaskua. Punainen taivas ja raikas tuulenvire loivat lahtemattoman vaikutelman. Ei ollut muuta hetkea kuin tama tassa. Paikallisiakin kalasteli vierellani ja hetkeksi hekin pysahtyivat katsomaan auringonlaskua. En muistanutkaan, etta auringonlaskut olivat nain kauniita pienia hetkia.

 

Unohtumattoman auringonlaskun jalkeen paatin suunnata maailmanpyoralle. En ollut aikaisemmin maailmanpyorassa ollut joten tamakin olisi mukava kokea vaikka korkeita paikkoja kammoankin. Pakko kylla myontaa, etta vatsanpohjasta otti ja kunnolla, kun nousu vain jatkui ja jatkui. Lisaksi tuuli toi oman mausteensa mukaan juoneen, kun hytti hieman keinui puolelta toiselle. Noh, nakymat silti olivat kaiken jannittamisen vaarti ja itsensa ylittaminen tuntui taas hyvalta.

 

Auringonlaskuista kiinnostuneena ja akrofobikkona oli minun kuitenkin viela tanaan pakko kokea kumpikin asia ennen kuin siirryn Kyotoon. Otin metron paivalla Kitan alueelle ja suunnistin Umedan asemalta kohti Umedan pilvenpiirtajaa. Rakennus ei ensi aluksi tuntunut oikein loytyvan kaikkien muiden pilvenpiirtajien seasta ja niska tulikin kipeaksi jatkuvasta ylospain katselemisesta. Taas kerran kuitenkin avuliaat japanilaiset kielimuurista huolimatta avustivat minut gps-kannykkansa avulla paikalle. Ennen tata olin melkein jo luovuttanut paikan etsimisen!

Umeda sky building oli oikein komea naky ja lankkarituristeja ei liiaksi alueella pyorinyt. Vaikutti lupaavalta. Sisaanpaasy oli n. 7euroa, mutta ei sekaan loppupeleissa paha ollut siita mitka nakymat sielta avautuivat. Hissilla ylosmenokin oli janna kokemus sinansa, kun korvat menivat lukkoon ja puolivalissa matkaa oli vain lasiseinaa ymparilla. Taas kerran, vaikka vatsanpohjasta ottikin niin jostakin syysta oli pakko aina katsoa alaspain vaikka tekikin haijya.

Ja jos rakennus sinallaan oli jo arkkitehtuurin taidonnayte ja komea, niin nakymat ylhaalta olivat viela asteen verran komeammat. Vielapa kun osuin auringonlaskun aikaan rakennukselle niin luvassa oli taas kaunista katseltavaa. Yhtakkia korkeatpaikat eivat tuntuneetkaan niin kauheilta.