Pyhia jarvia ja puhdistusriitteja

12.10.2010: Peseytymattomyys hairitsee. Viisi paivaa junassa alkaa tekemaan tehtavansa. Yritan ajatella armeija-aikoja jolloin peseytymattomyys oli enemmankin saanto kuin poikkeus. 14paivaa peseytymatta meni silloin helposti. Nyt jo viisi paivaa tuntuu tuskaiselta. Kaannan paatani, jotta en haistaisi itseani. Ei auta.

Herasin aamulla todella aikaisin. Aamu alkoi siis talla kertaa erittain tuskaisissa merkeissa. Lyhyet younet ja nuhruinen olemus eivat saaneet mielialaa kattoon vaikka tanaan olisi tiedossa Baikal-jarven ohittaminen ja kauniita maisemia edessa. Yritan karkoittaa mielestani ikavat lapselliset ajatukseni. Kuitenkin tieto peseytymattomyydesta tykyttaa paassani sen verran voimakkaasti, etta paatan edes jollain tavalla saada itseni puhtaaksi.

Hetken mietittyani muistelin nahneeni inva wc:n kolmannessa vaunussa. Siella olisi tilaa enemman ja lattiassa oli muistaakseni kaivoreika. Paatan tarttua harkaa sarvista ja ottaa mukaan kahden litran vesipullon, monitoimityokalun mallia Leatherman-kopio, saippuaa ja puhtaita vaatteita. Unohtamatta tietenkaan pyyhetta. Ryntaan vauhdilla kolmanteen vaunuun, koska viela muut matkustajat eivat olleet heranneet aamutoimiin. Ilokseni totesin ettei ketaan nakynyt kaytavilla ja etta wckin oli enemman kuin tilava. Halkaisen pullon kahtia veitsella ja nain saan muodostettua kaksi kuppia joista saan parskittya vetta ylleni. Eikun pesutoimiin, mars!

Jaakylmaa vetta ylle pari kupillista, saippuointi ja sama edella mainittu toimenpide. Kylla kylmasi, mutta rivakalla pyyhkimisella lammin olo palasi. Olo oli kuin vastasyntyneella. Kyllapa tuli hyva olo. Naureskelin itsekseni, millaisen sotkun jatin wc:hen, kun saippuaa ja vetta oli kaikkialla. Yritin hieman siistia wcta, mutta kehnoin tuloksin. Paatin palata takaisin huoneeseeni tyytyvaisena ja puhtaana.

Pian peseytymiseni jalkeen ihmiset alkoivatkin herailla ja saavuimme Irkutskin asemalle. Andrei jaisi taalla pois ja paatimme Tomin kanssa hyvastella Andrein. Vaihdoimme yhteystietojamme ja pistin Andrein mukaan lopun Salmaripullosta. Mita sinne pohjalle nyt muutama tippa oli eiliselta jaanyt. Andrei otti kuvat viela meista muistoksi ja lupasi nayttaa perheelleen millaisessa seurassa oli kostean illan viettanyt. Hymyilytti.

Junan taas lahtiessa liikkeelle ja edetessa alkoivat korvani menna lukkoon vahan valia. Olimme nousseet yllattavan korkealle silla siella taalla nakyi nyt lunta. En osannut sanoa kuinka korkealla olimme, mutta maisemat olivat todella kauniita ja muistuttivat hieman Suomen maisemia. Valilla nakyi lumista kuusimetsaa, valilla lumisia vuorenhuippuja joidenka laaksoissa oli pienia maalaiskylia. Aika tuntui taalla pysyvan paikallaan. Idyllista.

 

Muutaman tunnin matkustettuamme vuorten korkeuksissa aloimme laskeutua ja sitten yhtakkia edessani aukesi todella kaunis jarvimaisema. Olimme saapuneet Baikaljarven laheisyyteen. Pidatin hengitystani. Lahestyimme hiljaa tuota lahes pyhalta vaikuttavaa jarvea. Ymparistoa taydensi syksyn varit ja horisontissa siinsivat lumipeitteiset vuorenhuiput. Pieni Sludiankan kylakin jarven laheisyydessa heraili keskipaivan kauneuteen. Havahduin siihen, etta happi alkoi loppua ja kattani kolotti. Olin huomaamattani puristanut poytaa ja pidattanyt hengitysta, koska nakymat olivat kirjaimellisesti hengityksen salpaavat.

Myohemmin samana paivana tutustuin myos kahteen portugalilaiseen naiseen, Angelaan ja Alexandraan. Olivat matkustelleet todella paljon ja nahneet monia maita ja maanosia. Juttelimme taman paivan nakymista ja olimme kaikki samaa mielta siita, etta Baikal-jarvi oli todella kaunis naky. Loppuilta kuluikin naisten kanssa jutellessa ja kysellessa neuvoja Japanin suhteen, koska sinne olin myohemmin menossa. Paljon tuli hyvia neuvoja ja tama ilta sujui ihan hyvin ilman minkaanlaisia vodkapeijaisia!