Maisemat ja kanssamatkustajat vaihtuvat

10.10.2010:  Suuta kuivaa ja nousen paniikinomaisesti ylos sangysta. Ihan kuin jotakin olisi unohtunut ja minulla olisi kiire jonnekin. Katson ulos ikkunasta. On yo. Olen taysin tietamaton mita paikallinen aika nyt on. Kelloni on edelleen Moskovan ajassa aivan kuten junankin kello. Paattelen, etta kello olisi jotakin puoli yhden tienoilla. Ulkona oleva kaupunki olisi siis Perm. Perm tuntuu sisaltavan paljon suuria lahiokomplekseja. Neuvostoajan haamuja siis, paattelen. Asuntojen valot kuitenkin kajastavat yota vasten kauniisti.
Tuntuu, etta olen edelleen humalassa. Koska nyt viela olen tuhdissa nousuhumalassa, huominen dagen efter olisi infernaalinen kokemus jos en nyt joisi sammioittain vetta ja pysyisi vakisin hereilla. Siispa ylos sangysta ja kenttamuki tayteen vetta. Ensimmainen mukillinen janoon, seuraava hampaiden pesua varten. Koko juna tuntuu nukkuvan joten paatan olla pitamatta sen enempaa metelia. Kuulokkeet korville ja tuijottelemaan ikkunasta pimeytta. Silloin talloin talojakin nakyi, kun valaistusta riitti. Jossakin vaiheessa nukahdin kuulokkeet korvilla ja musiikki edelleen pauhaten.
Herasin aamulla hyvissa ajoin ja vielapa ilman krapulaa. Yllatys, mutta iloinen sellainen. Vladimirkin tuntui heranneen juuri. Naureskellen mainitsin venajaksi, etta eilinen ilta oli vodkan ja Baltikan tayteinen. Vladimir naki paallepain, etta pitka ilta vasytti finskia. Reiluna miehena tarjosi minulle kuivattua salamimakkaraa, taysjyvaleipaa ja teeta. Kiitin noyrasti ja tein viela lisaksi nuudeleita. Olo helpotti valittomasti ja saavuimme Ishimin kaupunkiin. Hyppasimme taas ulos junasta jaloittelemaan ja paatin aikani kuluksi kuvailla. Talla kertaa ostin kioskista muutakin kuin vain nestetankkauksen kannalta valttamattomia aineita.

Asemalla nain nyt paivanvalossa muitakin lansimaalaisia. Paatin junaan noustessamme lahtea kiertelemaan ja jututtamaan muita kanssamatkustajia. Tutustuinkin kuuden englantilaismiehen seurueeseen, jotka olivat pari vuotta saastaneet rahaa tata matkaansa varten. He jaisivat Irkutskissa pois ja oleskelisivat siella vahan aikaa ennen kuin lahtisivat takaisin Englantiin. Taman jalkeen kavin taas tervehtimassa Claesia ja Adamia. Pojat olivat jo hyvassa iltapaivahumalassa. Jack Danielsia oli kulunut hyvaan tahtiin. Itse paatin kuitenkin nyt nauttia matkasta ja nakymista kirkkain silmin ellei erityisia venalaisia vodkapeijaisia taas ilmestyisi. 
Katsoessani ulos ikkunasta maisemat olivat nyt hieman muuttuneet. Taloja ei ollut enaa niin tiheaan tahtiin ja maaston korkeuserojakin alkoi nakya. Kysyin Vladimirilta mika asema seuraavaksi oli edessa. Saapuisimme itseasiassa muutaman minuutin kuluttua Omskin asemalle, han vastasi. Omskin jalkeen olisi myohemmin illalla tiedossa Siperian suurin juna-asema Novosibirsk. Samalla asemalla Vladimir myos jaisi pois, koska han asui Novosibirskissa.

Loppupaiva meni Vladimirin kanssa jutellessa ja vaihdellessa yhteystietoja. Vladimir sanoi, etta jos ikina tulen kaymaan Moskovassa tai Novosibirskissa hanen ja hanen vaimonsa koti olisi aina avoinna. Tuntui erittain mielta lammittavalta. Lisaksi Vladimir lahjoitti hanen loput evaansa minulle ja mina annoin hanelle lahjaksi suomalaista teeta. Olipa pakko viela viimeiset teetkin juoda Vladimirin kanssa. Totaalisen hiljaisuuden taas vallitessa, tietenkin.
Juna pysahtyi ja kavin hyvastelemassa Vladimirin asemalla. Yhteiskuvakin oli tottakai pakko ottaa. Kuvan ottamisen jalkeen Vladimir kiirehti taksiin ja heilautti kattaan viela hyvastien merkiksi. Heilautin takaisin ja taksi huristi pois nakyvista. Ilta alkoi olemaan sen verran kylma, etta itsekin poistuin asemalta takaisin junan lampoon lahes yhta nopeasti kuin taksi katosi yon pimeyteen. Pian juna lahtikin taas liikkeelle ja matka jatkui syvemmalle Siperiaa.