Zabaikalsk ja tullimiehet tiukkoina osa 2.

13.10.2010: Astellessamme sisalle valoisaan ja tilavaan Zabaikalskin aseman odotusaulaan oli lahes jokaisella meista epavarma olo Tomin kohtalosta. Kaikki kyselimme toisiltamme tiesimmeko jotain uutta hanen tilanteestaan. Joku oli nahnyt hanet vietavan kuulusteltavaksi ja itse tiesin mainita, etta viranomaiset olivat kiinnostuneita hanen kahdesta passistaan. Kukaan meista ei kuitenkaan ollut taysin varma miten Tomin tulisi kaymaan. Toivoimme tietenkin parasta.
Huomasin asemalla, etta ylakerrasta kasin meita tarkkailivat tuimasti miliisit ja rajaviranomaiset. En tieda johtuiko happaman nakoiset naamat meista vai ulkona vallitsevasta kylmasta ilmasta. Joka tapauksessa itseani hieman ahdisti jatkuva tarkkailun alla oleminen. Paatinpa lahtea kiertelemaan ympari asemaa, jotta valttyisin jatkuvalta tarkkailulta.
Pienen kiertelyn jalkeen loysin pienen aseman baarin, jossa oli muitakin reissaajia. Sielta sai ostettua taas kerran kaikkea sita mita matkan varreltakin pystyi kioskeista ostamaan. Toisin sanoen olutta ja nuudeleita ja kaikkea pienta silta valilta. En tohtinut kuitenkaan itse viela ostaa voitonmaljoja, koska Tom oli viela kuulusteltavana siella jossakin. Jotenkin stressasi hanen kohtalonsa itseanikin. Ostin lopulta nuudeleita hieman evaaksi ja talsein epavarmoin askelin takaisin kohti odotusaulaa.
Lopulta odottaminen palkittiin ja hetken aikaa istuttuani nain, etta sieltahan Tom tulee suu messingilla meidan luoksemme. Olimme kaikki iloisia hanen puolestaan, etta asiat jarjestyivat kuntoon ja pian alkoikin melkoinen kyselytulva siita mista oikein oli ollut kyse. Tom kertoi, etta viranomaiset olivat vain halunneet nayttaa hanelle "kuka taalla on pomo". Manailimme paikallisten viranomaisten tapoja, mutta minkas teit. Maassa maan tavalla. Kaikki meni kuitenkin loppujen lopuksi hyvin. Tunnelma kohosi hetkessa kattoon ja Tomkin alkoi nyt vitsailla kuulusteluista. Itsellanikin suupielet nousivat vakisin ylospain. Ylaparven viranomaiset pysyivat silti kivikasvoina ja jatkoivat tarkkailuamme.

Paatin nyt menna kanttiiniin ostamaan hieman voitonmaljoja Tomin paluun kunniaksi. Nyt oli syyta juhlaan monelta osin. Enaa kaksi paivaa junamatkaa jaljella ja tieto siita, etta paasisimme eteenpain nosti kaikilla mielialaa. Moni muukin seurasi pian perasta viettamaan aikaa kanttiiniin. 
Juhlahumusta ja ymparillamme vallitsevasta iloisesta ilmapiirista ilmeisesti arsyyntyneena, tulipa viela yksi kivikasvoinen sotilaskin aulassa tiukkaan savyyn valittamaan meille tapainturmeluksesta ja herattamastamme yleisesta paheksunnasta. Hollantilaiset viittasivat asialle vain kintaalla ja laiskasti nostivat tuopit ylos lattialta. Paatimme yhteistuumin kuitenkin jatkaa juhlimistamme aseman ulkopuolella. Nauratti taas kerran, etta olipa viela pakko viranomaisten saada sanoa se kuuluisa viimeinen sana.

Pian kuuluikin kuulutus, etta juna olisi valmis lahtemaan eteenpain kohti Pekingia. Nousimme reippaasti junaan ja yllatyksekseni rajamuodollisuudet eivat olleetkaan viela ohitse. Nyt seurasi viela jokaisen huoneen tarkistus kaapin kokoisen viranomaisen toimesta seka huumekoira kavi nuuskimassa jokaisen vaunun lavitse. Emme saaneet poistua talla aikaa huoneistamme ja aika hieman mateli. Paatinpa saadella kamerani asetuksia ja kuvailla huoneessani. Pian selkani taakse ilmestyi kuitenkin naistulliviranomainen joka katsoi minua kylmasti. Huomautti ilmeisesti ettei asemaa saanut kuvata. Niin kuin Venajalla ei saakaan. Siita voi pahimmillaan joutua jopa putkaan. Selitin hataisesti kuinka vain kuvailin Baltika tolkkeja, koska halusin nayttaa ystavilleni kuinka hyvaa olutta Baltika on. Valkoinen valhe, joka osittain kylla olikin totta. Nyt nainen alkoi nauramaan ja pyysi nahda passini. Totesi nimenikin kahteen kertaan ja mainitsi, etta "Harasoo" hyva, hyva. Taman jalkeen han jatkoi matkaansa eteenpain. Huokaisin helpottuneena. Melkeinpa jo pelastyin, etta takavarikoisivat kamerani. 
Muutaman tunnin paasta kaikki huoneet oli kayty lavitse ja naureskelimme koko paivan kestaneille rajamuodollisuuksille. Tosin pian olisi edessa Kiinan rajan ylitys ja kiinalaiset viranomaiset. Toivoimmekin, etta Kiinan rajan ylitys hoituisi nopeammin. Ja kyllahan se hoituikin. Rajaviranomaiset puhuivat hyvaa englantia ja kaskivat vain tayttaa maahantulokortin. Katsoivat toki passinkin tarkkaan, mutta asiat sujuivat paljon jouhevammin. Eika mennyt aikaakaan, kun iloisesti alkanut ilta jatkui ravintolavaunussa. Moneen kertaan kavimme paivan tapahtumat lavitse ja naureskelimme monelle asialle. Pitka paiva venahtikin nyt todella pitkaksi illaksi, mutta se ei tuntunut haittaavan ketaan. Olimme taas paivan lahempana Pekingia.