Kielitaidottomuutta ja kuumaa keittoa

Kielitaidottomuus voi johtaa useinkin melko huvittaviin tilanteisiin ja usein ne voivat aluksi tuntua epamiellyttavilta, mutta jalkikateen ajateltuna melko mukavilta kuitenkin. Taman sain itse kokea edellispaivana, kun marssein ensimmaiseen ravintolaan sisalle minka vain nalantunteen houreista pystyin havaitsemaan. Ulkopuolella oli mainostaulu, jossa nakyi olevan oikeinkin herkullisia annoksia ja hinnatkaan eivat olleet kukkarolle pahimmat mahdolliset. Siispa sisalle ravintolaan ja tilaamaan herkulliselta nayttava keitto.

 

Kaikki sujui alussa ihan hyvin vaikken osaakaan puhua japania. Tarjoilija osoitti paikan jossa voin istua, kysyi montako tulee syomaan ja ojensi lampiman pyyhkeen, jolla kuuluu pyyhkia kadet ja kasvot. Taman jalkeen han toi lasillisen vetta ja tyynena istuin odottelemaan annosta. Nyt kuitenkin alkoi kokki kavella minua kohti keittiosta ja puhui japaniksi jotain mita en ymmartanyt. Paatin vain vastata myontavasti, etta "hai, hai, arigato" kylla, kylla kiitos. Kokki katsoi minua hieman huvittuneena ja lahti kohti keittiota. Sita ennen han kuitenkin siteerasi minun tekstejani japanilaisille "salarymenille" jotka ruokailivat sermin takana. Epailin hetken, etta mitas tassa nyt oikeen mentiinkaan tilaamaan, mutta rauhoituin kun alkupalat tulivat poytaan ja itse paaruokakin tuli nopeasti eteeni.

Paatin popsia kaikessa rauhassa alkupalat ja odottaa, etta hoyryava keitto hieman jaahtyisi. Aikaa, kun oli ihan riittamiin eika kiiretta mihinkaan. Syotyani oikein herkulliset alkupalat, joista yksi lautasellinen (ylin vasemmalla) oli todella tulista, paatin siirtya lopultakin grande finaleen. Kerkesin yhden suullisen ottaa keittoa suuhuni kunnes tunsin todella polttavan tunteen suussani. Seuraava horppy oli taas tulisempi ja kolmannella lusikallisella oli pakko ottaa aikalisa. Tassa vaiheessa olin aivan hiesta marka, naamaa kuumoitti ja alkoi nenakin vuotaa.

Kokkikin tuli morjestamaan minua kolme kertaa ruokailuni aikana ja kyselemaan japaniksi millaista ruoka on. Tai nain luulin hanen kysyvan. Taas kerran vastasin: "Hai, hai, domo arigato. Good, good!" Kokki oli oikein mielissaan ja taman johdosta han toi eteeni tayden lautasen mainitsemaani tulista alkupalaa. Ihan kuin ei olisi jo tarpeeksi vaikeuksia taman paaruoankin kanssa. Japanilaiset liikemiehetkin alkoivat lahtea ravintolasta takaisin toihin ja muutamat heista katsoivat minua huvittuneena, ja osa jopa toivotti tsemppia minulle. Taisivat tietaa mihin liemeen oli "gaijin" itsensa pistanyt.

 

Viimeinen lusikallinen keittoa ja tayslasillinen vetta tuntuivat kuin olisin loytanyt keitaan aavikolla. Helpotti. Olin kylla itseeni tyytyvainen, kun en saattanut kokkia hapeaan enka itseani vaikka koko ravintola huvittuneesti ruokailuani katselikin. Pyysin laskun ja ystavallisesti viela mainitsin kokille "Gochiso-sama deshita!" Toisin sanoen mainitsin, etta: "Se oli oikea kunnon ateria!" Ja sita se todellakin kylla oli.