Ensi kosketus vieraan maan kamaraan

8.10.2010: Kello on 7.00. Huolimatta vahista younista heraan virkeana ja hyvin levanneena venalaisen radiokanavan hyvan aamun toivotuksiin. Tai sitten se on vain jannityksen ja uutuuden viehatyksen aiheuttamaa tarmokkuutta. Jo etukateen tiedan, etta paivasta tulisi tapahtumarikas ja pitka. Vielakin hieman epailyttaa miten kaikki tulee sujumaan. Huonetoveritkin toivottavat minulle hyvat huomenet ja lykkaan turhat ajatukset taka-alalle. "Dobre utro" vastaan pirteasti ja hyppaan alas sangylta.
Yolla herasin pariin otteeseen kovaan janontunteeseen ja paatin menna tayttamaan mukini hanasta, jonka nain junan seinassa. Siina oli selvasti logo, jonka mukaan sita voi juoda. Taytin mukin reippaasti ja otin kunnon horpyt kenttamukistani. Virhe. Vesi maistui todella oudolle ja mieleen hiipi ettei vesi tainnutkaan olla ihan sita tuoreinta pohjavetta Suomesta. Noh, jano sammui kuitenkin. Aamulla, kun kerroin tasta huonetovereilleni he kertoivat, etta sita ei mielellaan kannata juoda, koska muutkaan eivat sita juo. Vesi voi olla vaikka kuinka vanhaa ja vanhan veden paalle lykataan aina uutta vetta. Vatsasta kouraisi, mutta ajattelin ettei se nyt ainakaan minua tapa. "Delhibelly" minulle joka tapauksessa ennemmin tai myohemmin matkalla kuitenkin tulisi.
Ikkunasta alkoi nakya jo Moskovan kaupunkikuvaa. Pian pysahtyisimme. Tarkistin repun huolellisesti, etta kaikki oli mukana ja tiukensin remmeja. Kavin morjestamassa, myos naapurihytin kavereita. Niita joiden kanssa parit oluetkin kumosin. He olivat todella vasyneen nakoisia ja heilla oli todella paljon kantamuksia mukanaan. Kyselin Maximilta viela varovasti voisivatko he auttaa minua Moskovassa. Maxim vastasi myontavasti ja lupauduin itse auttamaan heita viemaan matkatavarat  Belorusskaya Vokzalin (juna-asema, josta he lahtisivat kohti lentokenttaa) sailoon. Kantamuksia heilla oli sen verran, etta ylimaaraiset parit kasia tulisivat tarpeeseen.
Hyppasimme ulos junasta raikkaaseen syysilmaan. Aurinkokin paistoi lempeasti. Taisi sekin toivottaa hyvaa alkanutta matkaa. Asema, jolle saavuimme oli Leningdradskyu vokzal eli Leningradin asema. Vieressa oli Yaroslavskiyun asema. Sama asema, josta lahtisin illalla kohti Pekingia. Nyt kuitenkin olimme menossa kohti metroa ja sielta suunnistaisimme kohti Belarusskiyun asemaa. 

Ei kauaakaan kestanyt metrolla loytaa kaverien asema ja sailytystila johon vieda tavarat. Tavarat sailoon ja lahdimme etsimaan VR:n antamaa osoitetta, josta noutaa junalippu. Urakkaa hankaloitti monikin asia. VR:n antamassa lapussa oli vaarinkirjoitettu osoite joten kukaan ei tiennyt missa kyseinen mesta oli. Toiseksi ongelmaksi muodostui se ettei se ollut kirjoitettu kyrillisilla kirjaimilla. Eraat viranomaiset, kun eivat tahtoneet lappusta oikein ymmartaa. Onneksi Artem, Maxim, Stanislav ja Rafael jaksoivat kuitenkin sinnikkaasti auttaa minua ja kyselivat venajaksi vastaantulevilta missa osoite oli. Jotenkin sitten loysimmekin perille ja eikun luukulle ostamaan tikettia. Pelastyin ettei minulla olisi ollut tarpeeksi rahaa lippuun, mutta kylla sita lopulta loytyi sen verran, etta sain lipun ostettua. Yksi huoli taas vahemman listalla.

Lahdimme takaisin Yaroslavskin asemaa kohti. Tarkoituksena oli nyt, etta Artem ja Rafael nayttaisivat mista junani tarkalleen ottaen lahtisi. Kaikki kirjoitettu, kun tosiaan oli venajan kielella ja englantia ei pahemmin Moskovassa puhuttu niin apu tuli enemman kuin tarpeeseen. Kello oli nyt n. 15.00 ja junani lahtisi keskiyon aikaan joten minulla oli hyvaa aikaa tutustua aseman ymparistoon. Artem ja Rafael nayttivat paikat missa voin vaihtaa rahaa, lahtevien junien laiturit ja opastivat kuinka eras laite, jolla voit ladata kannykkaasi ilmaiseksi toimii. Taman jalkeen he lahtivat myos omille teilleen. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja sahkopostiosoitteita ystavyyden merkiksi. Mukavia tyyppeja olivat. Pakko myontaa, etta moni ennakkoluuloni oli jo tassa vaiheessa karissut pois. Hyva niin, silla matkustaessa ahdasmielisyys ei sovi kuvaan.
Aikaa oli kosolti, joten paatin hyodyntaa ajan lukemalla opaskirjoja, ottamalla valokuvia ja kiertelemalla hieman aluetta. Nalkakin ehti tulla, joten oli sita pakko kayda vahan apettakin ostamassa. Kaiken kaikkiaan aika kului kuitenkin todella hitaasti. Odottavan aika on pitka, kuten tavataan sanoa piti todellakin paikkansa. Viela en ollut nahnyt yhtaan muita reppureissaajiakaan lahialueella.

Aika mateli, mutta yhtakkia huomasin etta odotusaulaan ryntasi kaksi muutakin reppureissaajaa. He eivat nayttaneet yhtaan venalaisilta ja nayttivat hieman hukassa olevilta. Menin kuitenkin kysymaan venajaksi "Sprastite, vi garate pa angliska?" johon vaaleahiuksinen reissari vastasi hieman hataantyneen oloisesti "No, sorry I don`t speak Russian." Kasvoilleni levisi mita mairein hymy ja vastasin "Damn good! Me neither!" Paljastui, etta kaverit olivat rakkaasta lansinaapuristamme Ruotsista ja tulossa samaan junaan. Hienoa, etta loytyi matkaseuraakin ennen kuin juna oli kerennyt liikkua metriakaan. Kaverit esittelivat itsensa Claesiksi ja Adamiksi. Esittelyjen jalkeen paatimme kayda ostamassa viela tarvikkeita junamatkaa varten ja sitten olikin jo aika astua junaan. Kaverukset olivat vaunussa 5, kun itse olisin vaunussa 1. Eipa tuo haitannut, silla odotin innolla millaisia huonetovereita saisin ja tietenkin itse junamatkaa. 
Provodnitzha ja provodnik osoittivat minulle huoneeni ja vaununi laiturilla. Ystavallisesti toivottivat tervetulleeksi. Paastyani huoneeseen odotti siella vain yksi huonetoveri. Mies esittaytyi Vladimiriksi. Han ei puhunut englantia juuri ollenkaan, mutta saksaa kylla muutaman sanasen. Han naytti minulle missa on wc ja mista saan lakanat yms. Lyhyiden esittelyjen jalkeen paatin kavaista viela ruotsalaisten kaverien tykona ottamassa yomyssyt ja painua pehkuihin. Uni tuli talla kertaa todella nopeasti. Lieko syyna jannityksen purkautuminen vai ruotsalaisten tarjoama Jack Daniels kolalla?