Venalaiset vodkapeijaiset

9.10.2010: Yollisen Jack Daniels ekskursioni jalkeen olikin aika herata uuteen paivaan ja siihen, etta olimme saapumassa Kirovin asemalle. Huonetoverini Vladimir iloisesti naureskeli, kun olin nukkunut melkein puoleenpaivaan asti. Taisipa tokaista venajaksi, etta olen unikeko, silta vahan vaikutti. Vladimir opasti, etta asemalta voisin ostaa kioskeista kaikenlaisia virvokkeita ja pienta purtavaa. Kunnon kotiruokaa, jos halusi niin kannatti kuulemma ostaa paikallisilta heidan tuotteitaan. Vladimir elein kertoi, etta tarjolla yleensa oli kaikkea lihasta savustettuun kalaan. Vesi nousi kielelleni ja nalkakin yhtakkia yltyi.
Hyppasimme ulos Vladimirin kanssa jaloittelemaan Kirovin asemalle ja han nayttikin kioskin ja opasti hieman ostamisessa. Noh, opastuksesta ja heranneesta nalasta huolimatta en sitten kuitenkaan ostanut mitaan syotavaa. Sen sijaan ostin nelja isoa tolkkia Baltika 7 olutta. Junan sisailma, kun tuntui kuivattavan suun ja kun rahaakaan ei ollut tuhlattavaksi niin kompromissi tuntui hyvalta. Tai ainakin nain aurinkoisessa syyssaassa itselleni uskottelin.

Provodnitzha hatyytteli takaisin junaan ja junassa paatin matkan kunniaksi avata Baltikan ja opetella hieman venajaa. Vladimirin kanssa keskustelimmekin pitkan tovin eleilla ja saksan, venajan ja englannin kielen sekoituksella luonnosta, Suomesta, Venajasta ja naytin kamerasta kuvia millaiselta seudulta olen kotoisin. Tulimme oikein hyvin keskenamme toimeen. Oluen juonti kuitenkin keskeytyi, kun Vladimir paatti tarjota teeta. Ehka hyva niin, silla tukka alkoi olla kiharalla vaikka erittain lyhyen hiusmallin omistinkin.
Maisemien vilistaessa ohi tiuhaan tahtiin, nautimme vihreaa teeta melkein zen-buddhalaisen rauhan vallitessa. Vain satunnaiset teen horppaisyt ja ratakiskon aanet katkaisivat hiljaisuuden silloin talloin. Upea hetki yhdistettyna upeisiin maisemiin. Matkalle lahteminen tuntui kilometri kilometrilta olevan oikea paatos. 
Teet juotuamme paatin menna tervehtimaan lansinaapuristamme saapuneita matkaajia. Ennen tata kavimme Vladimirin kanssa kuitenkin viela jututtamassa, myos vaunumme konduktooreja eli provodnitzhaa ja provodnikia. Provodnik (miespuolinen konduktoori) kun kuuli, etta olin Suomesta han kehui minulle suomalaista vodkaa vaikkakin sanoi, etta venalainen vodka on parempaa. Mainitsi jotakin, etta on kaynyt Suomessa useita kertoja. Lupasin palata vodka -ja Suomiaiheisiin hieman myohemmin ja liukenin tilanteesta Baltikat taskussa kohti viidetta vaunua.
Ahtaita kaytavia pitkin kavellessani sekosin laskuissa, etta missa vaunussa olin ja oli pakko turvautua kysymaan neuvoa eraan vaunun provodnitzhalta, missa ruotsalaiset ovat. Kielimuurin takia provodnitzha ymmarsi asiani kuitenkin vaarin ja koputinkin venalaisen pariskunnan ovea kovaan aaneen ja ruotsiksi puhuen. Hieman nolotti alkuunsa, mutta onneksi venalainen pariskunta naureskeli vain kommellukselleni. Ruotsalaiset olivat kuulleet melskaamiseni ja tulivat noutamaan minut kaytavalta huoneeseensa. Pitipa pistaa huoneen numero mieleen jottei vastaavanlaisia enaa tapahtuisi.
Ruotsalaisten seuraan oli liittynyt myos muuan ranskalainen vanhempi herrasmies. Tama herrasmies olikin melkoinen terasvaari. Paljastui, etta han oli yli 90vuotias ranskalainen kirjailija, toisessa maailmansodassa vastarintajoukoissa taistellut ja maailmaa kiertanyt ristiin ja rastiin monet kerrat. Oli kylla pakko mainita hanelle, etta kunnioitin suuresti tuota, etta viela vanhalla ialla lahtee seitsemaksi paivaksi junaan ja toiselle puolelle maailmaa aivan yksin. Herrasmies esittaytyi Danieliksi. Myonsin taydella sydamellani, etta oli kunnia tavata hanet. Han puhui elamastaan kaikenlaista ja juttelimme hetken niita naita ja ihailimme maisemia. Pian han kuitenkin poistui huoneesta ja paatimme yhteistuumin ruotsalaisten kanssa avata oluet. Tasta alkoikin sitten erikoisten tapahtumien ketju..

Ravintolavaunuun paastyamme tutustuimme heti venalaisiin Ivaniin, Andreihin ja Vassiliin. Ivan toimi tulkkina, koska han oli venalaisista ainoa joka osasi englantia. Skoolasimme monet vodkapikarilliset ja nousimme valilla seisomaankin ja vannoimme ikuista ystavyytta. Tyypillista humalaisten jutustelua kansallisuudesta huolimatta siis. Vassilin kanssa vaansimme katta ja en talla kertaa jaanyt Pekkaa pahemmaksi. Vasemmalla kadella voitin ja oikealla havisin niukasti. Nooh, pistetaan lievan humalatilan piikkiin! 
Ravintolavaunussa ei nalkani kuitenkaan sammunut yhta tehokkaasti kuin janoni. Sielta nimittain ei saanut tilattua oikein kunnollista syotavaa. Ainoastaan pienta purtavaa kuten pahkinoita ja janoon vodkaa tietenkin. Tilasimme kumpaakin ja taas kerran kohottelimme laseja ja vodkapullot alkoivat tyhjentya hurjaa vauhtia. Vassili ehdotti jossakin vaiheessa, etta jaisimme Irkutskin asemalla hanen mokilleen kalastelemaan ja metsastamaan pariksi paivaksi. Talla kertaa tarjous oli pakko torjua silla itsellani, Claesilla ja Adamilla oli palava halu nahda Kiina pian. Vassili ei kuitenkaan loukkaantunut tasta vaan osti lisaa vodkaa ja olutta poytaan. Yhtakkia huomasin kuitenkin, etta olin ainoa seurueestamme venalaisten lisaksi, joka jatkoi janon sammuttamista yhta tunnollisesti kuin palomies tulipalon sammuttamista. Venalaisetkin halusivat nahda pystynko juomaan kerralla kokonaisen ison lasillisen vodkaa. Oli pakko toppuutella, kun tiesin etta jos nyt jatkaisin olisin todella huonossa kunnossa. Venalaiset eivat aluksi ymmartaneet miksi kieltaydyin, mutta maalaisjarki voitti nyt venalaiset perinteiset ryyppajaiset ja pidin kielteisen kantani. Kiitimme Adamin ja Claesin kanssa kohteliaasti venalaisia illasta ja lahdimme niine hyvinemme pian kohti vaunujamme enemman tai vahemman askel heittaen. 
Nain saatiin taas yksi paiva toimistolla paatokseen.