Zabaikalsk ja tullimiehet tiukkoina osa 1.

13.10.2010:  Aamu aukeni hyvalla kirkkaalla saalla, mutta tummalla mielialalla. Koko yon paassa olivat velloneet ajatukset taman paivan tullimuodollisuuksista. Niin paljon olin kauhutarinoita kuullut rekisteroimattomista viisumeista ja siita aiheutuvista seurauksista, kuten maastakarkotuksista ja putkaan joutumisista. Minunkaan viisumini ei ollut rekisteroity. 
Selitan hieman taustoja. Venajan viisumin saadaksesi sinun on ensin saatava "kutsu" Venajalle. Joko yritys tai yksityinen henkilo voi sinut kutsua sinne. Taman jalkeen voit anoa viisumia tayttamalla lupalappuset ja toivoa, etta viisumi tulee ajallaan ja etta saat toivomasi viisumin. Noudat viisumin ja huoahdat helpotuksesta, etta tassa tama nyt sitten oli. Eikun matkaan vain Venajalle. Vaarin. Nyt seuraa byrokraattinen osuus. Sinun on rekisteroitava viisumisi kolmen arkipaivan kuluttua saavuttuasi Venajalle. Sen voi tehda hotellisi jossa yovyt tai voit itse yrittaa rekisteroida sen erilaisissa virastoissa. Rekisterointi vaaditaan, jos oleskelet enemman kuin kolme arkipaivaa yhdessa venalaisessa kaupungissa. Periaatteessa siis, kun itse olin junassa jatkuvasti matkalla eteenpain en tulisi viettamaan yhtakaan kokonaista paivaa yhdessakaan venalaisessa kaupungissa joten en tarvitsisi viisumin rekisteroimistakaan. Nain toivoin asian olevan, mutta olin kuullut asiasta niin monta eri versiota joten sen takia jannitin asiaa. Lisaksi asiaa ei helpottanut sekaan, etta venalaiset viranomaiset osaavat halutessaan olla todella hankalia.

Keskustelin rajamuodollisuuksista junan muiden reppureissaajien kanssa. Englantilaista Tomia jannitti viranomaisten suhtautuminen hanen kaksoiskansalaisuuteensa ja siihen, etta hanella oli kaksi passia. Arvelin itsekin, etta han joutuisi varmasti tiukkaan syyniin asian johdosta. Portugalilaiset Angela ja Alexandra olivat viisuminsa rekisteroineet, samoin kuin suomenruotsalaiset Sofia, Ruuth ja Hanna. Itseani alkoi kylmata, etta olinko ainoa joka ei ollut viisumia rekisteroinyt. Noh, onneksi samana paivana tutustuin leppoisiin hollantilaisiin Jeffiin, Rolfiin ja Jaroon, jotka vahat olivat valittaneet viisumin rekisteroimisesta saati edes kuulleet koko asiasta. Jannitys keveni hieman omilta harteilta kuultuani taman. Tiesin etten ainakaan olisi taman asian kanssa yksin.
Maisemat myos rauhoittivat mieltani. Olimme kulkeneet nyt koko paivan lahella Mongolian rajaa ja taman vuoksi nakyma oli pelkkaa autiomaata. Vain silloin talloin nakyi taloja tai teita. Muuten maiseman taytti vain keltainen hiekka, kitukasvuiset pensaat ja puut seka sinistakin sinisempi kirkas taivas. Joskus erehtyi nakemaan horisontissa myos muutaman paimentolaisen. Viimeistaan nyt hiipi mieleeni ajatus siita, etta todellakin olin kaukana kotoa.

Juna hiljensi vauhtia taas kerran. Zabaikalsk. Rajamuodollisuudet odottivat jokaista meita. Sydan sisallani alkoi lyoda villiin tahtiin. Syke nousi koviin lukemiin nopeasti ja hikikin puski ihopaidan lapi vakisin. Tilanne toi vakisinkin mieleeni elokuvan Keskiyon pikajuna vaikken itse mitaan salakuljettanutkaan toisin kuin paahenkilo kyseisessa elokuvassa. Naurahdin hermostuneesti omille ajatuksilleni. Provodnik tuli nyt kaskemaan meita pysymaan hyteissamme rajamuodollisuuksien ajan. Han selitti pitkan litanian jotakin venajaksi, mutta tyhmempikin maalaispoika tajusi, etta nyt piti pysytella kiltisti paikoillaan. 
Tovin oli hiljaista kunnes tuiman nakoinen viranomainen tuli huoneeni oven eteen ja katsoi minua tiukasti silmiin. Vastasin katseeseen laiskasti ja hieman vasyneen oloisena. Mies puhui englantia ja kaski nayttamaan matkatavarani. Otin rinkan reippaasti esille ja naytin sita hanelle. Olin avaamassa rinkkaani kunnes han yhtakkia hymyili minulle ja sanoi: "I believe you." Han toivotti viela peraan hyvat paivanjatkot ja jatkoi kulkuaan eteenpain kaytavalla. Provodnitzha tuli hanen perassaan, naytti minulle tsemppia ja hymyili kauniisti. Paattelin, etta han oli ilmeisesti maininnut minusta ja kohonneesta venajankielen taidoistani viranomaisille jotakin, koska he kayttaytyivat minua kohtaan hyvin asiallisesti. Olin muutenkin tahan mennessa tullut todella hyvin toimeen vaunumme henkilokunnan kanssa ja silloin talloin keskustelimme venajaksi ja elein milloin mistakin. Hyvat tavat paljastuivat taas kullanarvoisiksi elamassa. Talla kertaa keskella ei-mitaan maata.
Englantilainen Tom kuitenkin joutui poistumaan junasta, koska tullimiehet eivat kasittaneet hanen kahta passiaan. Tom oli selvasti hataantyneen oloinen ja han pyysi minua ottamaan yhteystiedot ylos, jos han nyt jostain syysta tanne joutuisi pidemmaksi aikaa jaamaan. Lisaksi lupasin huolehtia hanen matkatavaroistaan. Tom joutui kuulusteluhuoneeseen tullimiesten saattelemana ja hollantilaisetkin joutuivat kovaan tenttiin junassa, koska heilla oli eri maiden valuuttaa niin paljon mukanaan. Junan henkilokunta pyysi minua tulkiksi hollantilaisten ja venalaisten tullimiesten kesken, koska olin oppinut junassa venajaa jonkin verran. Siina sitten toimin hetken tulkkina ja tilanne raukesikin pian. Pisti kylla vakisinkin hymyilyttamaan, etta viisi paivaa olin opiskellut venajaa Vladimirin kanssa ja nyt jo olin kansainvalinen tulkki Venajan ja Kiinan rajalla hollantilaisten ja venalaisten kesken!
Aamupaiva menikin ensimmaisissa rajamuodollisuuksissa ja tata seurasi poistuminen junasta siksi aikaa kunnes junan pyorat oltiin saatu vaihdettua. Kiinan kiskot, kun on asennettu kapeammiksi kuin venalaiset kiskot. Poistuimme hollantilaisten ja muiden reissaajien kanssa junasta, ja karkasimme kylmalta aavikkoilmalta pakoon Zabaikalskin asemalle sisaan. Tassa vaiheessa huokaisin helpotuksesta enka tiennyt, etta viela tulisi olemaan pitka ja tapahtumarikas paiva edessa...